Finska

  • Skriv ut
  • Larger Smaller

    Teckenstorlek

  • Uppdaterad : 2009-06-12

Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu, suurentunut eturauhanen, benigni prostatahyperplasia ja BPH tarkoittavat kaikki samaa asiaa.

Eturauhanen

Eturauhanen on aikuisilla miehillä noin saksanpähkinän kokoinen, ja se painaa noin 25 grammaa. Rauhanen sijaitsee heti virtsarakon alapuolella, ja se ympäröi virtaputkea kohdassa, jossa virtsaputki erkanee virtsarakosta kohti penistä.

Eturauhasen ensisijainen tehtävä on tuottaa nestettä, joka siemensyöksyn aikana tyhjenee siittiöiden kanssa virtsaputkeen. Useimmilla miehillä eturauhasen koko kasvaa ikävuosien karttuessa. Koon kasvua kutsutaan eturauhasen hyvänlaatuiseksi liikakasvuksi.

Eturauhanen koostuu rauhasista, lihaksista ja sidekudoksesta. Siinä on tahdosta riippumattomia lihaksia, jotka voivat vaikuttaa epäsuorasti virtsasuihkuun. Kun eturauhanen kasvaa, se puristaa virtsaputkea kokoon, jolloin virtsa ei pääse virtaamaan virtsaputkessa yhtä helposti kuin ennen. Se aiheuttaa monille miehille ongelmia. Jos virtsarakko ei tunnu tyhjentyvän kokonaan, virtsasuihku on heikko tai virtsaamisen aloittaminen on vaikeaa, syynä voi olla eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Vaivat voivat olla myös oireita muista sairauksista, ja siksi niiden vuoksi on käytävä lääkärissä.

Yleislääkärin tutkimus

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun oireiden hoitaminen on yksinkertaista ja nopeaa. Diagnoosin voi tehdä terveyskeskuksen yleislääkäri. Mikäli yleislääkäri epäilee lisätutkimuksia vaativaa eturauhassairautta, hän voi antaa lähetteen urologille, joka on virtsaelinsairauksiin keskittynyt erikoislääkäri. Vaivojen syyn selvittämiseksi yleislääkäri tekee alkututkimukset, johon yleensä kuuluu joitakin seuraavista vaiheista:

Yleinen sairaushistoria ja paikallistutkimus - lääkäri voi selvittää käytettyä lääkitystä, äskettäin ilmaantuneita oireita jne. Keskustelun jälkeen lääkäri tutkii yleensä sydämen, keuhkot ja vatsan, sekä mittaa verenpaineen.

Rektaalitutkimus - lääkäri tunnustelee eturauhasta sormella peräsuolen kautta. Terve eturauhanen on tasainen, kiinteä ja joustava.

Virtsaamispäiväkirja - potilas saa lomakkeen, johon hän täyttää virtsausajankohdat ja -määrät, sekä ajan, jonka ensimmäisen desilitran virtsaaminen kestää.

Oirekysely - potilaalta kysytään viimeksi kuluneen kuukauden aikana esiintyneistä oireista.

Virtsakoe - virtsasta selvitetään muun muassa sen mahdollinen bakteeripitoisuus.

Verikoe - lääkäri määrää tarvittaessa verikokeen, jossa tarkastetaan PSA-arvo sekä munuaisten toiminta.

Lääkehoito

Ensisijaisesti suositellaan hoitoa alfasalpaajalla. Alfasalpaaja vaikuttaa rentouttavasti eturauhasen lihaksiin niin, etteivät ne purista virtsaputkea kokoon. Alfasalpaajien etuna niiden nopea teho, sillä vaikutus tulee esille kahden-neljän viikon kuluessa, ja ne tehoavat eturauhasen koosta riippumatta. Alfasalpaajien sivuvaikutuksia on vähän, ja ne ovat lieviä. Yleisimmät sivuvaikutukset ovat huimaus, päänsärky, ruuansulatusvaivat ja väsymys. Sivuvaikutukset ilmaantuvat usein hoidon alussa, ja yleensä ne katoavat ajan kuluessa. Vakavat sivuvaikutukset ovat harvinaisia.

Eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua voidaan hoitaa myös 5-alfa-reduktaasin estäjillä. Se on hoitomuoto, joka vaikuttaa eturauhasen hormonituotantoon. 5-alfa-reduktaasin estäjien vaikutus alkaa kolmen-kuuden kuukauden kuluessa. 5-alfa-reduktaasin estäjät vähentävät eturauhasen kokoa, ja hoidon etuna on leikkaustarpeen vähentyminen myöhäisemmässä vaiheessa. Hoito tehoaa vain, mikäli eturauhanen on suurentunut. Yleisimmät sivuvaikutukset ovat impotenssi ja sukuvietin alentuminen, ja ne taantuvat, kun lääkehoito lopetetaan.

Leikkaus

Leikkaus on erittäin tehokas keino eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoitoon. Sitä suositellaan silloin, kun liikakasvu on aiheuttanut virtsatukoksen, munuaisvaurioita, eturauhasen veronvuotoa tai toistuvia virtsatietulehduksia.

Tavallisin eturauhasen leikkaustapa on transuretraalinen resektio, TURP, joka kaikkien muiden leikkaustapojen mukaan perustuu eturauhasen koon pienentämiseen eturauhaskudosta poistamalla. Leikkauksen haittana ovat sivuvaikutukset, joihin lukeutuu myös mahdollinen impotenssi.